Helpot tapakset

torstai 8. toukokuuta 2014


Tein yhtenä iltana kotona tapaksia. Oikeastaan niin helppoja, että enimmäkseen kokkaaminen piti sisällään pilkkomista ja asettelua lautasille. Katkaravuissa kesti hetken tehdä, mutta nyt puhun siis muutamasta minuutista. Aika helppoa sanoisinko! Meitä oli vain kaksi syömässä, joten tapaksia oli siitä syystä pöydässämme yksinkertaistettu valikoima. Maukasta oli ja nälkä lähti. :)


Tapaspöytäämme päätyi:

- cocktail-suolakurkkuja

- paprikalla täytettyjä vihreitä oliiveja

- suolakeksejä ja valkohomejuustoa

- salamia ohuena leikkeleenä

- meloni-mozzarella-parmankinkku -salaattia

- valkosipulikatkarapuja


Vaativat kokkausohjeet löydät kun rullaat alaspäin :)






MELONI-MOZZARELLA-PARMANKINKKU-SALAATTI

Pilko meloni (käytin hunajamelonia) ja mozzarella suupaloiksi.

Puolita parmankinkkusuikaleet ja tee niistä rullia tai sykeröitä tai millaisia ikinä haluat.
Asettele ainekset astiaan, pirskottele päälle balsamicoa ja rouhi mustapippuria myllystä joukkoon.
Tadaa, salaatti on valmis!

Makea meloni ja suolainen parmankinkku ovat muuten mahtava yhdistelmä. :)






VALKOSIPULIKATKARAVUT

Nämä ainekset riittivät 2 hengelle ja santsikierrokselle, koska eivät olleet ainoat tarjottavat. :)

n. 200g isoja katkarapuja
4 isoa valkosipulinkynttä
kuivattua chilirouhetta
tuoretta persiljaa
suolaa, mustapippuria myllystä
oliiviöljyä (suosittelen sitruuna-oliiviöljyä!)

Kuori jättikatkaravut ja poista selän puolelta tumma suoli. Tai sulata pakastekatkaravut. Itse käytin pakasteversiota, koska muuta ei lähikauppa tarjonnut. :)
Huuhdo katkaravut ja taputtele ne kuivaksi talouspaperilla.

Laita paistinpannulle kuumenemaan oliiviöljyä (käytin sitruuna-oliiviöljyä, joka sopi tähän täydellisesti ja toi ravuille samalla ihanaa sitruunan makua).
Purista valkosipuli suoraan pannulle ja laita chilirouhetta maun mukaan joukkoon.
Anna öljyn maustua hetki pannulla. Varo ettei valkosipuli pala!
Paista katkarapuja pannulla n. 3-4min ajan.
Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Nosta tarjottavaksi. Kruunaa katkaravut vielä runsaalla tuoreella persiljalla.

Tarjoa heti!


Muiden tapasten kanssa ei tarvitsekaan tehdä sitten muuta kuin laittaa tarjolle. :)





Seuraavaa tapas-kertaa varten on mielessä JO NIIN MONTA herkulliselta kuulostavaa juttua, joita haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan. Mielellään hyvin pian! :) Marinoidut herkkusienet. Tuorejuustolla täytetyt kesäkurpitsarullat. Vuohenjuustolla täytetyt paprikarullat. Espanjalainen munakas. Mmmmmm. Kyllä, kiitos. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground