Vietnamilaiset kevätrullat

tiistai 13. tammikuuta 2015


Alkaneen vuoden kunniaksi teki mieli kokkailla jotain kevyempää ja raikasta, koska ainakin itselläni kroppa kirjaimellisesti huusi jotain muuta kuin joulun ja uuden vuoden jälkeistä ähkyä. :) Joten nyt kun mennään taas kohti kevättä ja ihanaa aurinkoa, vietnamilaiset kevätrullat oli enemmän kuin passeli vaihtoehto!

Aasialainen ruoka on ollut lähellä sydäntäni oikeastaan jo ennen kuin siellä koskaan olin itse vielä vieraillutkaan. On muuten onni ja autuus, että Suomesta ja omasta kotikaupungista löytyy hyviä aasialaisia ravintoloita. :) Sen jälkeen kun käväisin itse Aasiassa tallustelemassa ja ihmettelemässä miljoonia ruokakojuja sekä ravintoloita ja pääsin nauttimaan siitä ruokamaailmasta ihan paikan päällä, jep voisin elää loppuelämäni aasialaisella ruoalla kiitos. :) Aasialainen ruoka on aikamoisen laaja käsite, mutta siellä hyödynnetään paljonkin samoja raaka-aineita eri maiden ruuissa, vaikkakin tietenkin eri tavoin. Mutta yleisesti aasialaisten tapa yhdistellä raikkaita raaka-aineita sekä se makean ja tulisen makumaailma on niin makunystyröitä kutkuttavaa ja herättelevää, että eihän siitä voi olla tykkäämättä!

Googletellessani ja hakiessani inspiraatiota johonkin terveelliseen ja raikkaaseen ruokaan, satuin bongaamaan idean vietnamilaisista kevätrullista. Riisipaperirullien sisäänhän voi laittaa melkeinpä mitä vaan, itse laitoin rulliin pääraaka-aineeksi jättikatkarapuja. Perusideana on, että rulliin hyödynnetään mahdollisimman paljon vihreää eli tuoreita yrttejä ja kasviksia. Ja rullien kaveriksi kuuluu tietenkin maukas dippikastike. :)





RIISIPAPERIRULLAT

jättikatkarapuja, limen mehua
tuoretta korianteria ja basilikaa
kurkkua
porkkanaa
avokadoa
kevätsipulia
salaattia
riisinuudeleita
riisipaperiarkkeja


Tee riisipaperirullat mahdollisimman lähellä niiden tarjoilua, niissä tuoreus on kaiken a ja o!

Leikkaa kurkku, porkkana ja avokado ohuiksi tikuiksi.
Silppua kevätsipuli (myös vihreä varsi) ja salaatti pienemmäksi.
Keitä riisinuudeleita kiehuvassa vedessä 3 minuuttia, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä, etteivät ne tartu toisiinsa kiinni. Siten niitä on helpompi käsitellä.

Käytin valmiiksi kypsennettyjä jättikatkaravun pyrstöjä, joihin lorautin hieman limen mehua lisäämään vielä makua.

Kaada kulhoon lämmintä (voi olla melkein kiehuvaksi keitettyä vettä) ja upota veteen yksi riisipaperiarkki kerrallaan. Kun se on hyvin pehmennyt ja tuntuu käteen mukavan limaiselta - kyllä :) - nosta se lautaselle. Riisipaperin käsittely saattaa aluksi tuntua hieman vaikealta ja paperi menee helposti ruttuun, mutta suorista se rauhassa lautaselle. Myöskään pienet repeämät riisipaperissa ei haittaa jos rulla pysyy koossa ja täytteet sisällä.

Sitten vain kokoamaan rullia! Asettele täytteitä riisipaperin alaosaan, ei ihan kiinni kuitenkaan alareunaan. Täytteiden järjestyksellä ei ole niinkään väliä. Tietenkin ne mitä kasaat alimmaiseksi, näkyvät rullan käärimisen jälkeen päällimmäisenä, joten kasaa alimmaiseksi ne täytteet jotka haluat parhaiten näkyvän ja herättävän ruokahalua. :) Lähde rullaamaan täytteitä tiukalle rullalle (helpottaa dippaamista) ja noin puolivälissä arkkia käännä sivut rullan päälle ja jatka sitten vielä rullaamista niin että arkki on kokonaan käytetty.

Valmiit rullat liimautuvat herkästi kiinni toisiinsa kun riisipaperi on vielä märkää, joten asettele rullat lautaselle vierekkäin.


KASTIKE

soijaa
hieman vettä
valkosipulia
tuoretta chiliä (maun mukaan)
limen mehu
kevätsipulia

Jos mahdollista, tee kastike valmiiksi jääkaappiin odottamaan muutamaa tuntia aiemmin. Laita kastike kuppiin ja suojaa se tiiviisti muovikelmulla. Maut tiivistyvät hurjasti ja pääsevät oikeuksiinsa kun kastikkeen antaa olla jonkin aikaa jääkaapissa. Mutta juuri ennen tarjoilua tehtynäkin kastike sopii loistavasti rullien kaveriksi. :)


BON APPETIT!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground